Minulla se alkoi todellisuuteen heräämisestä.

Olen ylipainoinen, tai terveysmittareiden mukaan sairaalloisen sellainen. Kyllähän sen kaikki muut huomasivat, minä taas sokeasti luotin kauniisiin sanoihin: "Ei ulkomuoto määritä sinua, ei kukaan ole täydellinen, mutta sun luonne on mahtava!"
Olkoonkin totta tai ei, olen tehnyt itselleni hallaa jo pitkän aikaa. Minulla on ylipainoa 50,7kg. Tuonkin tiputettuani olisin (TULEN OLEMAAN) normaalipainon ylärajoilla. 

Olen kai aina ollut tunnesyöpöttelijä, pidän herkuista suunnattomasti. Minulla on monta heikkoa kohtaa; karkki, sipsi, suklaa, pitsa, hampurilaiset, kebab, limut, piparit.. Lista on loputon.
Mikä sitten herätti minut nyt? En tosiaankaan osaa sanoa. Jostain syvyyksistä mieleeni iski ajatus, että vaikka kuinka oikeutan itseni milloin milläkin tekosyyllä herkuttelemaan - siitä kärsin vain ja ainoastaan minä itse.

Olen ollut nelisen päivää ilman herkkuja - olo on kauhea! Päätä särkee, silmissä pyörii, huippaa. Lisäksi joka puolelta kotia löytyy erilaisia herkkuja joulun jäljiltä sekä miehen naposteltavia. En ole silti sortunut, rehellisesti sanottuna en ole edes meinannut.

Liityin FitFarmin SuperDieettiin, joka alkaa 11.1. eli ensi viikon maanantaina. Tavoitteenani on pudottaa tietysti mahdollisimman paljon painoa, mutta sitäkin tärkeämpää on terveellinen ruokavalio. Minulle on aina ollut hepreaa hiilihydraatit, proteiinit, kuidut ym.. Toki jollain tasolla ymmärrän mitä ne tarkoittaa, mutta en osaa lainkaan sanoa kuinka paljon mitäkin pitäisi päivän aikana saada.
Superdieetin aikana täytyy myös liikkua paljon.
FitFarmin sopimukseen kuuluu, ettei missään saa jakaa sieltä saamaansa tietoa/ohjeita (kärjistettynä ainakin), jonka vuoksi en tule siitä sen enempää täällä kertoilemaan. Toki uskoisin fiiliksistä ja tuloksista kertomisen olevan sallittua, mutta parempi varmistaa sekin. :)

Ja miksi sitten tämä blogi? Hyvin yksinkertaisesti siksi, että minulla on yhdessä paikassa kaikki elämänmuutokseeni liittyvät asiat.

Tosiaan, tähän remonttiin kuuluu muutakin kuin painonpudotus. Uskon näiden kaikkien kuitenkin kulkevan käsi kädessä, joten sen enempää en ala erottelemaan tai suodattelemaan kirjoituksiani.

Lyhyesti listattuna elämäntapamuutokseen kuuluu:

- Painonpudotus
- Ruokavalioremontti
- Elämästä nauttiminen
- Omakotitalon ylläpito
- Reissailu (Suomi ja mahd. pohjoismaat)
- Nautintoa tuottavien asioiden tekeminen

Minulla on takana myös mielenterveysongelmia; masennus ja paniikkihäiriö. Ne ovat rajoittaneet elämääni melko tavalla, mutta nyt nekin tuntuvat helpottaneen. Migreeniäkin löytyy. Näiden kaikkien yhteisseurauksena olin pari vuotta lähes kokonaan työkyvytön.

Nyt toivotan teille mahdollisille lukijoille kirpsakkaa pakkasviikkoa!